10 vuotta siinä meni, että sain vanhempani, ikuiset Kreikkafanit jättämään Kreikan kerran kesässä väliin ja liittymään meidän seuraan Italiaan. Norwegianin halvoin siivin (100 euroa yhteen suuntaan) lensimme Nizzan kentälle.
Siirtymiset autonvuokrauspaikalle, kymmenen kapsäkin kanssa, ensin bussilla, sitten kävellen ja kantaen väsynyttä pikkumatkustajaa meinasi viedä hermot, mutta vihdoin saimme Fordin alle. Aviksen virkailija oli vannonut, ettei autossa ole yhtään lommoa, mutta koska olimme Ranskassa, ei virkailijan sana vakuuttanut. Toinen lähtöyritys ei myöskään onnistunut, sillä joku oli jo ehtinyt hajottaa täysin uudesta autosta navigaattorin, joten ei muuta kun takaisin tiskille ja uusi auto alle. Kahden tunnin säätämisen jälkeen saimme vihdoin syötettyä Via Romanan navigaattoriin ja lähdimme ajamaan kohti Italian rajaa ja Bordigheraa. Vartin yli kymmenen olimme väsyneinä hotellissa. Onneksi yksi pizzapaikka, Pizza Desigual Star, toimitti hotellille ruokaa ja saimme neljä perusmargharitaa, jotka söimme sängyssä silmät ristissä.
BORDIGHERA
Bordighera valikoitui paikaksi vähän sattumalta. Halusimme Italian puolelle rivieraa ja hotelliin, jossa saisimme yhden makuuhuoneen sviitin, hintaan kuuluvan aamiaisen, uima-altaan ja sijainnin läheltä keskustaa ilman kymmenen tuhannen euron hintalappua. Löysin (satojen) tuntien surffailun jälkeen hotelli Villa Elisan, jossa kaikki kriteerit täyttyivät. Valinta oli erinomainen. Kolmen tähden villahotelli osoittautui loistavaksi lomapaikaksi, joka oli sydämellä pidetty. Sekä hotelli, että hotellin ravintola ovat olleet Michelin suosituslistalla, täysin oikeutetusti. Tarkempi arvostelu hotellista löytyy tästä linkistä.
Ensimmäisenä päivänä kävimme tutkailemassa keskusta-aluetta ja rantakatua. Marina Beach Clubilta lähti mukaan herkkugelatot ja varaus illalliselle. Bordigheran rantakadulta löytyi yksityisiä maksullisia rantaklubeja, useita ravintoloita ja pieni lasten leikkipuisto.
Rantaklubit jäivät tällä kertaa käymättä, sillä hotellin allas-alue oli miellyttävä ja Bordigheran kivinen ranta aaltoinen ei kaikista lapsiystävällisin. Marina Beach Clubin kalamari- ja hummeripastat sukelsivat suuhun paikallisen Chiantin kera ja Alex sai paljon hupia metrin pituisesta pillistä, jonka tarjoilijasetä hänelle kiikutti. 60-kymppinen paikallinen laulaja”stara” viihdytti vanhoilla coverbiiseillä, joten mikäs siinä meren rannalla oli nautiskellessa.
Bordigheran kaupunki oli ihanan kompakti ja rauhallinen italialaiskaupunki. Hotellistamme oli lyhyt kävelymatka sekä vanhaan kaupunkiin (Centro Storicoon), että keskustan ostoskaduille Vittorio Emmanuelelle ja Corso Italialle. Corso Italialle pystytettiin ruoka- ja ostoskojuja parina päivänä, joissa kävimme tuoksuttelemassa laventelin tuoksuja sekä ihastelemassa kukkaviritelmiä.
Vaikka Bordighera olikin rauhallinen verrattuna Menton ja Nizzan kaupunkeihin elokuussa, sai ravintolavarausten kanssa olla aika kärppänä. Corso Italialla oli houkuttelevan näköinen ravintolabaari Buga Buga, josta emme hyvästä yrityksestä huolimatta onnistuneet saamaan pöytää yhdellekään lomapäivälle. Corso Italialla testasimme Chez Louis ravintolan, jossa pizzat ja pastat olivat ihan mukiinmeneviä, mutta palvelu töykeää.
Bordighera on pieni paikka, mutta siellä on taattuun italialaiseen pikkukaupunkitapaan paljon tyylikkäitä putiikkeja. Monet niistä sijaitsivat Via Italian varrella, mutta myös Vittorio Emmanuelleltä löytyi tyylikkäitä liikkeitä. Vittorio Emmanuellellä sijaitsevassa Eurodrink viinikaupassa olisin voinut ihastella pulloja useammankin tunnin. Pari pulloa vuosikerta Amaronea oli pakko rahdata toiselle puolelle maailmaa. Siellä ne nyt odottelee vuosipäivää. Hieman haastavampaa oli kuitenkin löytää kunnon isoa supermarkettia. Yksi hieman isompi oli keskustassa, mutta valikoima rajoitettu. Kunnon muotilehdetkin sain ostettua vasta Ranskan puolelta lentokentältä, sillä hotellin lähellä oleva lehtikioski oli suljettu koko viikon ajan. Joko kaveri oli kesälomalla tai maailmantalouden tila oli kaatanut kioskin.
MONACO
Italian ja Ranskan rivieran yksi parhaista puolista on välimatkojen lyhyys. Bordigherasta Monacoon on vain runsas 30 kilometriä, joten yhtenä aamuna hyppäsimme aamiaisen jälkeen autoon ja huristelimme Monacon humuun. Henkilökohtaisesti en viihtyisi Monacossa päivää pidempään, mutta ”kerran elämässä” kohteeksi se on otollinen. Ehkä maininnan arvoista on kuitenkin se, että tämä taitaa olla meille jo kolmas kerta Monacossa, tosin jokainen kerta on kestänyt vain muutaman tunnin.
Saimme hyvällä tuurilla parkkipaikan Boulevard des Moulinsilta ja kävelimme puiston läpi aamukahville Café de Parisiin (kokis 7,5€, cafe american 6 ja capuccino 8€). Aamukahvien jälkeen vilkaisimme Casinon sisälle pikaisesti ja kävelimme Fairmont hotellin edustalle kuuluisaan formula shikaaniin, läpi ”formulatunnelin” ja nousimme ylemmäs ihastelemaan satamaa ja ottamaan muutamat perusturistikuvat.
Tunnelin jälkeen poika alkoi vihjailemaan päiväuniajasta, joten hyppäsimme autoon ja ajoimme loppupäiväksi hotellin altaalle. Muutama tunti Monacossa oli ihan riittämiin. Kerran sinne pitää vielä päästä..katsomaan formulakisat ihan paikan päältä.
NIZZA
Ostoshammasta kolottaessa ajoimme katsastamaan Nizzan tunnelmaa. Edellisestä Nizzan käynnistä oli ainakin 7 vuotta, mutta ihan samanlaiselta se näytti, tosin jotenkin hieman nuhjuisemmalta kuin viimeksi. Parkkeerasimme auton parkkihalliin, joka oli tuttuun ranskalaiseen tyyliin hyvinkin epäjärjestelmällinen. Kävelimme keskusta-alueelle, joka oli täynnä turisteja. Nizzasta jäi parempi fiilis edellisellä kerralla, jolloin olimme reissussa kesäkuussa. En ollut jotenkin psykologisesti varautunut niin kovaan turistitungokseen Ranskan puolella.
Alexin tehdessä megasaippuakuplia katutaiteilijan kanssa, livahdin Comptoir des Cotonnieres kauppaan, jonka alennusmyynneistä löytyi sopiva neulemekko Suomen säihin.
Lounastimme Villa D’este ravintolassa, jonka ulkoisen olemuksen ja sijainnin perusteella tuomitsin turistiryöstöhuijaukseksi. Yllätykseksemme saimmekin erittäin maukasta ruokaa hyvällä palvelulla.
Myöhäisen lounaan jälkeen kävelimme rantakadulle. Viereisessä puistossa oli kaunis karuselli, jossa poitsu sai pyöriä sen seitsemän kertaa (2,5€ per kerta, lippupaketteja tarjolla). Karusellia pyöritti vanha täti ja karuselli näytti siltä, kuin olisi ollut samalla paikalla 1800-luvulta saakka.
Ajoimme illaksi takaisin Bordigheraan ja muutaman tunnin lepäilyn jälkeen lähdimme sadepilviä uhmaten kävelemään vanhaan kaupunkiin. Vanha kaupunki oli täynnä pimeitä kujia ja ravintoloiden löytämiseen meni hieman aikaa. Olin ehkä odottanut enemmän menoa ja meininkiä. Lisäksi nousu vanhaan kaupunkiin sateen liukastamilla mukulakivillä oli sandaaleilla haastavaa.
Emme olleet tehneet pöytävarausta, mutta saimme hyvällä tuurilla paikan Osteria Dei Bagordi ravintolasta. Omaan risottooni oli kaatunut koko kalakastikepullo, mutta isän tilaama kani oli kuulemma suussa sulavaa. Onneksi hyvä viini pelasti yhden epäonnistuneen ruoan. Jälkiruoalle kävelimme Vittorio Emmanuellen ja Corso Italian kulmaan Universo del Gelato jätskibaariin ja haimme vielä macarons leivokset Chocolat e Caffe herkkukaupasta, jossa palvelu oli mieleenpainuvan ystävällistä. Jätskibaarissa tuli huonosta palvelusta huolimatta käytyä enemmän kuin laki sallii, sillä italialainen jäätelö vaan on liian hyvää skipattavaksi.
Viimeisenä päivänä nautimme hotellin allasalueesta ja lueskelimme kirjaa parvekkeella, josta oli kauniit näkymät Bordigheran kaupunkiin Viimeiseksi illaksi olimme varanneet pöydän hotellin ravintolasta, mikä oli hieno lopetus mukavalle lomalle. Ravintolan palvelu oli ensiluokkaista, viini erinomaista, samoin ruoka. Ehdottomasti Michelin suosituksen arvoinen.Reissun suurin saavutus oli vanhempieni ihastuminen Italiaan. Tässä opimme taas kerran, että joskus oman mukavuusalueen (tässä tapauksessa Kreikan) ulkopuolelle meneminen kannattaa. Uudesta maastahan voi jopa tykätä.
Destination LOMA 
Leave a comment