Ritz-Carlton Doha aiheutti minulle harmaita hiuksia ennen reissua. E-maileihin, joita lähettelin ennen reissua, ei vastattu. Pisti hieman nyppimään. Hotellia markkinoidaan aika pitkälti liikematkahotellina ja olimme menossa sinne perheenä yhdistetylle aurinko/kaupunki viikonloppureissulle. Yllättäen tästä hotellista muodostui ehkä ikimuistoisin hotellireissu, ainakin meidän pojalle. Ja tässä tapauksessa tyytyväinen lapsi = tyytyväiset vanhemmat. Normaalisti aloitan löpinät huonesisustuksesta, mutta nyt aloitankin palvelusta ja nimenomaan lasten palvelusta.

RITZ KIDS

Sisäänkirjautuessa hotellille, henkilökohtainen butler Kenneth tuli esittäytymään. Hän ja kaksi muuta ottivat pojan huomion heti alussa kysellen hänen lempisarjakuvahenkilöitä ja muita toiveita. Hotellin Ritz Kids konsepti toimi hyvin, vaikka kyseessä ei ollutkaan varsinainen lapsihotelli.

Ensimmäisen allaspäivän jälkeen hotellin pöydälle oli tuotu pojalle osoitettu kirje sekä keksejä ja karkkipurkki. Minulle oli tuotu ruusu. Huonepalvelusta tilatessa Kenneth yleensä aina kiikutti jotain pientä extraa pojalle (M&M karkkipussi tms.). Viimeisenä päivänä hän kyseli meidän päivän ohjelmaa ja pyysi odottamaan huoneessa neljän pintaan. Yhtäkkiä ovella oli Kenneth, kokki ja kaksi muuta henkilökuntaan kuuluvaa. Heillä oli mukanaan pojalle varta vasten tehty Mikki Hiiri kakku. Lisäksi lahjaksi tuotiin hotellin pehmolelu sekä tohvelit. Eivätkä vanhemmatkaan jääneet tyhjin käsin, sillä meille tuotiin kotiin viemisiksi kaksi isoa Ritz Carltonin kylpytakkia, tohvelit ja kassillinen Bulgarin kylpytuotteita. Oltiin hieman huuli pyöreänä kaikesta tavaramäärästä ja huomiosta (ja mietimme kuumeisesti mihin himskatin laukkuun me mahdutetaan nuo ylimääräiset tavarat).

Kun kysyin Kennethiltä miksi ihmeessä me ja poika saadaan näin paljon huomiota, hän kertoi meidän kohdelleen häntä heti kuin normaalia ihmistä, hymyjen kera (tätä ei kuulemma aina tapahdu, siis hymyjä ja ihmisenä kohtelua). Kannatti hymyillä ja jutella henkilökunnalle suomalaiseen, rehtiin tapaan.

imageimageDoha

HUONEET JA YLEISET TILAT

Olimme varanneet perushuoneen kolmeksi yöksi directrooms.comilta. Yksi yö kustansi meille 232 dollaria per yö ilman aamupalaa. Kyseessä on yksi Dohan vanhimmista viiden tähden hotelleista ja se kyllä näkyy hieman sekä huoneissa, että hotellin muissa tiloissa. Älkää käsittäkö väärin, hotelli on ehdottomasti kaikkien viiden tähden arvoinen, mutta itse rakennus ei välttämättä ole alueen kaunein. Huoneet tulevat kaipaamaan kunnon faceliftiä jossain vaiheessa.

Huone oli suuri, klassiseen hotellityyliin sisustettu ja siinä oli parveke ja kauniit näkymät merelle. Kylpyhuone noudatti huoneen tyyliä. Kylppärituotteet olivat laadukkaita (jopa minun nirsot hiukseni tykkäsivät shampoosta) ja pyyhkeet muhkeita. Huoneessa oli DVD, mikä on ainakin meidän perheelle tervetullut lisä myös lomalla sekä Nespressokeitin. Wifi maksoi 60 rialia per päivä. Nykypäivänä sitä odottaa, että Wifi kuuluu automaattisesti hintaan, mutta 60 rialia ei ollut kuitenkaan mikään riistohinta. Minibaarihinnat olivat juuri sellaisia, kuin Lähi-idän viiden tähden hotellissa voi kuvitella olevan eli kalliit.

Turndown palvelu toi meille aina ison kasan vettä iltaisin, sillä keitimme lapselle iltapuurot siitä. Huoneessa ei ollut vedenkeitintä, mutta se kiikutettiin meille heti, kun älysimme sitä pyytää.

Uusi 100 Uusi 101 DSC_0002

RUOKAILUT JA HOTELLIALUE

Ostimme joka päivä aamiaisen erikseen, sillä se ei kuulunut hintaan. Aamiaishuone oli iso ja avara eikä siellä ollut koskaan liikaa porukkaa. Palvelu oli sujuvaa ja eri ruokia ainakin meidän makuun tarpeeksi. Erikoiskahvit maistuivat kuin kunnon baristan tekemiltä.

Lounastimme Flamingos allasravintolassa hampurilaiset lounaaksi. Olisin halunnut testata hotellin Porcini ravintolan, joka on rankattu Dohan parhaimmaksi italialaiseksi, mutta päädyimme huonepalveluun, jotta päivät eivät menneet liian pitkäksi perheen pienimmälle. Ruoka oli maukasta ja palvelu erinomaista. Yhtenä iltana kävimme drinksuilla hotellin Habanos baarissa, joka sattuu olemaan yksi niistä harvoista alkoholia tarjoavista baareista kaupungissa. Habanoksessa oli hämyinen tunnelma ja livemusiikkia.

Allasalue oli kaunis ja resorttimainen. Siellä tulikin vietettyä paljon aikaa. Olin yllättynyt, että liikematkailijoille luokittelemastani hotellista löytyi myös kiva lastenallas ja vesiliukumäki. Ainut pieni minus tuli siitä, ettei allasalueella pysty nauttimaan lomacocktaileja, pelkästään mocktaileja. Mutta tämähän ei ole hotellin vika vaan kansallinen rajoitus. Kylpylä hoitoineen olisi tietty myös löytynyt, mutta tekemistä Dohassa oli sen verran paljon kolmeksi yöksi, että jäi aikarajoitteen takia kokeilematta.

Uusi 103 Uusi 105

PALVELU

Palvelu oli hyvin henkilökohtaista. Oma butlerimme Kenneth ja koko hänen tiiminsä olivat kutsumusammateissaan. Hän kertoi meille aloittaneensa ihan perusduuneista hotelliketjuissa (juoksupoika), nousseensa pikkuhiljaa aina ylemmäs ja kertoi rakastavansa tämän hetkistä työtään butlerina. Tällaista tarinaa ja henkilön intohimoa omaa ammattinsa kohtaan on kiva kuunnella.

Dohassa tuli koettua myös ensimmäinen palohälytys keskellä yötä. Koko hotelli evakuoitiin ja vaikka olikin inhottava lähteä roudaamaan nukkuvaa lasta kahdeksan kerrosta portaita alas neljältä yöllä, hotelli toimi juuri niin kuin pitikin. Kiitoksena ymmärryksestä, yhden päivän aamiainen oli poistettu laskusta uloskirjautumisen yhteydessä.

Kaikki pienet huomion osoitukset tekivät tästä hotellikokemuksesta yhden parhaista tähän mennessä. Lisäksi hotellin kaikki perusasiat toimivat hyvin. Suunnitelmissa on testata ketjun hotelleja myös muissa maissa, kiitos Ritz Carlton Dohan, joka onnistui yli odotusten.

Uusi 1DSC_0003DSC_0035Plussat ja miinukset:

+ Tilavat klassiset perushuoneet

+ Henkilökohtainen, erinomainen palvelu

+ Kaunis allas-alue

+ Soveltuu hyvin myös lapsiperheelle

-Pitkä matka keskustaan ja taksien saaminen haastavaa

-Kommunikointi emailitse ennen reissua ei onnistunut

3 responses to “Ritz-Carlton Doha, Qatar”

  1. Kyllä te tosiaan saitte upeaa palvelua Ritzissä, kuten sanoit blogini puolella :O! Joka kerta, kun kuulen jonkun yöpyneen Ritzissä (mikä tuntuu olevan melko harvinaista), he kertovat jonkin tällaisen kivan tarinan, mikä vain kasvattaa omia odotuksiani Okinawan Ritzin suhteen :P. Pitää silti muistaa vähän hallitakin näitä odotuksia, ettei tule pettymyksiä, kun punaista mattoa ei rullatakaan auki saapuessa x).

    En ole koskaan ymmärtänyt sitä, minkä takia on jotenkin ihmeellistä hotellin työntekijöille, kun heitä kohdellaan hyvin. Sehän on itsestään selvää, että kaikkia ihmisiä pitäisi kohdella tasa-arvoisesti. Mutta kyllä se vain on valitettavasti niin, että kaikki eivät tee niin :/. Tämä on huomattu monet kerrat suosikkihotellissamme Hilton Tokyossa, jonka Executive Loungessa meistä tunnutaan pitävän selkeästi enemmän kuin muista asiakkaista. Ei ihme, sillä useimmat asiakkaat eivät huomioi henkilökuntaa millään tavalla – kuin he olisivat ilmaa.

    Vaikka tämä kyseinen Ritz olikin jo vähän vanhemman puoleinen (näytti silti hyvältä), tuo palvelun taso voi pelastaa vaikka mitä ja tehdä matkasta ikimuistoisen, kuten teillä :).

    Like

    1. Pitää niin paikkansa, että erinomainen palvelu pelastaa monesti pienet kulumiset etc. Sen sijaan hienot puitteet eivät korvaa palvelun puuttumista. Aiomme ehdottomasti testata Ritziä myös muissa maissa. Aasiassa tuo palvelukulttuuri on niin verissä, sen sijaan Lähi-Idässä se ei aina yllä samalle tasolle kuin Aasiassa edes viiden tähden hotelleissa. Jos muuten mietitte “second honeymoonia”, voin lämpimästi suositella Six Senses Zighy Bayta Omanissa 😉 Siitäkin löytyy tarinansa hotellit/Oman-osiosta. Ihanaa reissua teille vielä kerran ja blogipostauksia odotellen!

      Like

      1. Tuokin on täysin totta. Itse en ole vielä yöpynyt tosiaan yhdessäkään, mutta koko ajan kiinnostus vain kasvaa. Omaa kokemusta Aasian palvelukulttuurista on vain Japanista, mutta siellähän ollaan suorastaan mestareita sen suhteen :D. Eli se on ihan huippua! Kiitos myös tuosta vinkistä! Pitää käydä lukemassa sekin.

        Kiitos kovasti :)! Varmasti tulee postauksia matkasta niin Pako Arjesta -blogiin kuin enkkublogiini escapemundane.com :).

        Like

Leave a comment

Trending