Kolme vuotta sitten hurautimme Pafokselta vuokra-autolla katsomaan Varoshan suljettua kaupunkia Kyproksen turkkilaiselle puolelle. Tarkoitus oli tuolloin käydä myös Famagustan vanhassa kaupungissa, mutta kartan puuttuminen, navigaattorin pimeneminen ja nälkäkiukku ajoivat meidät umpikujaan ja käännyimme parin sekalaisen kierroksen jälkeen takaisin Kyproksen etelään johtavalle tielle. Tämä jäi harmittamaan siinä määrin, että asiaan oli tällä reissulla saatava korjaus, vaikka mukana oli 7 ja 1 vuotiaat naperot.
Olin jo katsonut valmiiksi autovuokraamon, josta saisi hommattua kunnon vakuutuksen turkkilaiselle puolelle, mutta saimmekin sattumalta tarjouksen puheliaalta taksikuskilta. 120€lla hän lupasi käyttää meidät sekä Famagustan vanhassa kaupungissa, että myös Salamiksessa, joka sijaitsi hieman kaupungin ulkopuolella. Taksi osoittautui oivaksi tavaksi nähdä nämä kaksi nähtävyyttä. Ei tarvinnut stressata auton vakuutuksista, reitistä ja rajamuodollisuudetkin hoitui ilman, että tarvitsi autosta nousta.
SALAMIS
Olin aivan ihmeissäni, ettei Salamista ole listattu Unescon maailmanperintölistalle. Kyseessä on kuitenkin saaren suurimmat kaupunkivaltion rauniot, joista löytyy patsaiden lisäksi hyvin säilynyt Antiikin aikainen teatteri, jossa demonstroin 7-vuotiaalle kuinka teatterinäytökset antiikin aikana hoituivat. Onneksemme teatterinäytöstä ei todistanut muut kuin mies ja lapset, sillä vierailijoita raunioilla oli vain muutama meidän lisäksi. Kesäkuun alussa ei siis ollut mitään yleisöryntäystä. Kaverina katselemassa viihtyi sen sijaan yli 40 asteen helle ja iso lisko. Onneksi olin varautunut useammalla vesipullolla, hatuilla ja lätrännyt naperot täyteen aurinkorasvaa. Vaikkemme päässeetkään tutkimaan alueen jokaikistä koloa, olivat rauniot vaikuttava nähtävyys ja ehdottomasti hintansa väärtti. Alueelta löytyy Bedi’s ravintola, jossa kävimme nauttimassa isot mehut (1,5€ kipale), sekä ranta-alue, johon olisin pulahtanut mielelläni, jos olisin tajunnut ottaa uikkarit mukaan.
Sisäänpääsy tutkailemaan Salamiksen raunioita maksoi 2,5€ per henkilö, lapsista (1 ja 7v) ei peritty mitään. Ehdottomasti hinnan ja vaivan arvoinen nähtävyys, vaikkei olisi perehtynyt alueen historiaan.
FAMAGUSTA
Ayia Napan keskustan jälkeen Famagusta tuntui enemmän meidän jutulta. Ehkä vähän harmitti, etten ollutkaan ottanut ensimmäisen viikon hotellia turkkilaiselta puolelta, joka oli alkuperäinen suunnitelmamme. Jänishousu. Famagustan uusi keskusta vaikutti mielenkiintoiselta ja siellä näkyi putiikkeja, joissa olisin voinut vierailla, jos olisin kehdannut pyytää taksikuskilta parin tunnin shoppailutaukoa (aviomiehen ilme ehdotuksestani esti aukaisemasta suuta englanniksi). Famagustan vanhakaupunki ja linnoitus toivat hieman mieleen Rodoksen vanhan kaupungin muurit. Muurien suojasta löytyy kahviloita, ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja feikkikrääsäkauppoja.
Mielenkiintoisimmat kohteet Famagustan vanhassa kaupungissa olivat kuitenkin vanhat katedraalit, jotka on turkkilaisten toimesta muutettu moskeijoiksi. Varsinkin Lala Mustafa Pasha moskeijassa, joka ennen tunnettiin nimellä Cathedral of Saint Nicholas, tuli absurdi olo. Rukousmatolta näki kirkon symbooleita joka puolella mihin tajusi katsoa. Naiset pääsivät tutkailemaan ainakin tätä keskustan moskeijaa ongelmitta. Yhdessä kasassa oli peittämiseen tarkoitettuja huiveja/abayoita, mutta ainakaan minua ei pyydetty laittamaan mitään peitoksi (olin tosin ottanut huomioon Ramadanin ajan jo lähtiessä päiväretkelle turkkilaiselle puolelle eli en yrittänyt sisään nirunarutopissa ja shortseissa). Ainoastaan kengät tuli tyypillisesti riisua ennen astumista sisään. Vanhan kaupungin tutkailun jälkeen suosittelen istahtamaan Petek Pastanesi kahvilaan, jonka herkkupuoti on jo nähtävyys itsessään. Famagustaan voisin palata joskus myöhemmin ihan ajan kanssa. Sekä Famagusta, että Salamis nousivat koko reissun parhaimmiksi kohteiksi.
NIKOSIA
Nikosian jaettu kaupunki oli kohde, joka oli listalla jo ensimmäisellä reissulla. Pafokselta ajamista olisi tullut kuitenkin liikaa, joten tämän kertainen itärannikko oli Nikosiaa ajatellen parempi kohde. Vuokrasimme auton Sixt vuokraamon kautta. Varasin auton heidän nettisivuiltaan ja auto noudettiin Protaraksen toimistolta. Nikosiaan ajo otti noin tunnin, navigattorin kanssa ei ollut ongelmia. Ajettiin Leoforos Stasinoulle ja löydettiin lähikadulta iso parkkipaikka, jossa parkki maksoi 3€ parin tunnin ajalta. Vanhan kaupungin muureja ja aluetta kunnostettiin juuri D’avila bastion kohdalla, joten itse vanhan kaupungin sisäänpääsystä ei tullut kuvia paljoa räpsittyä. Satuttiin juurikin Ledra kadun kohdalle, josta käveltiin ylös Ledran rajanylityspaikkaan. Kyseessä on varmaankin se legendaarisin rajanylityspaikka, joka on tarkoitettu vain kävelijöille. Kävely Kyproksen kreikkalaiselta puolelta turkkilaiselle oli parissa minuutissa ohi. Passit tarkastettiin molemmissa päissä ja välissä kävelimme hiljaisen buffer zonen läpi.
Parin metrin aikana kreikkalaisen puolen tyylikkäät kahvilat ja pikkuputiikit vaihtuivat matka”muisto”myymälöihin, jotka olivat kaikki toistensa kopioita. Pikaisella silmäyksellä näimme vain feikkikrääsää feikkikrääsän perään. Kannattaa muuten huomioida, että Kyproksen kreikkalaisella puolella oli isot plakaatit, jotka kielsivät feikkitavaran tuonnin toiselle puolelle. Juuri meidän edessä oleva turistityttö yritti kirkkain silmin selittää rajamiehelle, että muovipussissa oleva, saumoista repsottava Guccin t-paita on aito. Ei siis kannata tuhlata rahojaan niihin (myöskään eettisistä syistä).
Harmi, ettei meillä ollut pidempään mahdollisuutta tutkailla Nikosiaa. Tarkoituksena oli käydä Shacolas Tower Museum ja Observatoryssa, josta saa näkymien lisäksi hyvän kattauksen kaupungin jaettuun historiaan, mutta joukon pienimmät alkoivat väsyä, joten jätimme tämän kohteen välistä. Olisin voinut mielelläni viettää Nikosiassa pari yötä, sillä sen ravintolatarjontaa kehutaan. Jouduimme tyytymään vain lounaaseen Ledra kadun CU kahvilassa, jossa oli huono kanaceasarsalaatti, mutta jossa oli mukava leppuuttaa jalkoja, juoda frappe ja seurailla kadun kulkijoita. Ledran alkupäässä poika veti herkullisen näköisen pehmisjäätelön ja laattasi sen paluumatkalla autoon. Pojan mukaan kyseessä oli maailman parhain jäätelö. Ainakin ikimuistoinen sellainen. Suosittelen suosiolla jättämään pehmikset Ledra kadun alkupäässä väliin.
(Alkuperäinen juttu julkaistu Rantapallon alla vuonna 2018)
Destination LOMA 
Leave a comment