MITÄ JA MISTÄ ME VUOKRATTIIN AUTO?

Koska autoilu Dubaissa oli asuinajoilta tuttua, emme voineet kuvitella olevamme ilman autoa siellä. Meitä oli matkassa 6 henkilöä eli tavalliseen autoon ei oltaisi mahduttu. Vuokrasimme lähes koko reissuksi 7-paikkaisen Infinityn JX35n. Hintaa per päivä tuli 200 dirhamia. Auton tuonti asuinpaikkaan ja nouto hotellilta maksoi 100 dirhamia per suunta ja vuokratessa annettiin 1500 dirhamin vuokravakuus. Näiden lisäksi päälle pärähtää tullimaksut, jotka riippuu omista ajoreiteistä.

Vuokrasimme auton Sultan Majid Rent a Car firmasta, koska heillä oli hyvin tarjolla 7- paikkaisia ok hintaan. Hoidin varauskeskustelun whassupin kautta (tapahtuu yleensä puhelimitse) ja onneksi niuhona kontroilloijana säästin kaikki keskustelut. Pari kuvakaappausta joutui lähettämään heille meidän hintakeskustelusta, kun autoa oltiin tuomassa meille. Yllättäen se luvattu hinta olikin noussut. Olin lisäksi pyytänyt heitä lähettämään varausvahvistuksen emailiin, sitäkään ei olisi automaattisesti tullut. Kansainvälisillä autonvuokrausfirmoilla on prosessit tuossa suhteessa varmaan enemmän hallinnassa.

DUBAIN LIIKENNESÄÄNNÖT PÄHKINÄNKUORESSA

Ennenkuin edes mietit autonvuokrausta Dubaissa, suosittelen lämpimästi tutustumaan Dubain “liikennesääntöihin” oheiselta Dubai memes sivustolta. Sieltä löytyy osa oheisista vinkeistä, omilla kommenteilla höystettynä:

– Unohda kaikki mitä olet oppinut muualla ajaessa. Dubaissa on oma versio liikennesäännöistä, jonka voi hyvin kiteyttää lauseeseen “hold on and pray”.
– Jos kartastosi on viikon vanha, voit heittää sen suoraan roskikseen. Rashidiyassa päivän vanha kartta on jo vanhentunut. Navigaattoreista ei ole paljoa hyötyä, sillä Dubaissa ollaan vasta viime vuosina alettu nimeämään katuja.
– Dubaissa ei tunneta sanontaa “vaarallinen kaahailu”, se on yleinen ajotyyli.
– Kaikki suunnat alkavat Sheikh Zayedista, jolla ei ole alkua eikä loppua.
– Aamun ruuhka-aika on klo 05:00-13:00 ja illan ruuhka-aika klo 13:00-22:00. Torstain viikonloppuruuhkat alkavat keskiviikkoiltana.
– Tietyöt kaikilla pääväylillä ovat jokapäiväistä/viikkoista/vuotuista touhua ja yleistä hupia autoilijoiden harmiksi. Kannattaa tottua.
– Töötit ovat oikeasti aikuisten leikkikaluja.
– Sheikh Zayedin vasenta kaistaa ei kannata ajaa, jos vauhtia on vähemmän kuin 160km/h tai ajat pienellä japanilaisella autolla.
– Al Khail Road on Dubain päivittäinen versio NASCARista
– Vilkun näyttäminen on täysin yliarvostettua.
– Valojen väläyttäminen ei ole kohtelias tien antaminen vaan indikaattori siitä, että painu muulle kaistalle, ajat liian hiljaa (tapahtuu yleensä Sheikh Zayedin vasemmalla kaistalla).

MUUTA HUOMIOITAVAA DUBAISSA AUTOILLESSA

Arabivaltiossa luulisi, että bensa-asemia löytyy joka nurkalta. Näin ei kuitenkaan ole. Rovaniemelläkin on varmaan enemmän bensa-asemia kuin Dubaissa. Niihin joutuu monesti jonottamaan oman bensatankin mukaan tietyssä jonossa. Autot tankataan eli autosta ei tarvitse nousta. Tärkeimmät sanat tankilla ovat “special” tai “super”. Positiivinen puoli tankilla käydessä on, ettei konkurssi heti uhkaa. Bensan hinta on huidellut 0,4€ paikkeilla. Suomeen muuttaessa maksoimme saman summan tankilla kuin Dubaissa, sataviisikymppiä. Suomessa se 150 oli vain euroina, Dubaissa dirhameina. Saudit kuulemma kauhistelevat Dubain korkeita bensan hintoja..

Ostoskeskusten parkkihallit ovat lähes poikkeuksetta ilmaisia. Varsinkin viikonloppuisin Dubai Mallin ja Mall of the Emiratesin parkkihallit ovat tupaten täynnä ja ostoskeskusten sulkiessa, parkkihallista pois pääsemiseen voi mennä parikin tuntia (been there, done that, eikä sen jälkeen enää koskaan perjantai-iltana Dubai Malliin omalla autolla). Vesipulloja kannattaa aina olla autossa, vaikket olisi lähdössä pitkälle matkalle. Auton hajoaminen jonnekin isolle väylälle tai aavikolle 45 asteen lämmössä ei ole kiva juttu.

Muutama hilpeä fakta Dubain liikenteestä (disclaimer, kuultu radiossa, joten tieteellistä faktaa ei ole). Vuonna 2014 jäi joka päivä kiinni 365 autoa yli 180 km/h vauhdista ja samana vuonna ainoastaan 1,3% autoilijoista selvisi ilman liikennerikkomusta. Mies sattui kuulumaan tuohon 1,3% sakkiin ja sai poliisilta lahjaksi n.100€ arvoisen ravintolalahjakortin. Only in Dubai. Vielä pari vuotta sitten ei kannattanut maksaa sakkoja ajoissa vaan odottaa aikaa, jolloin sakoista sai 50% alennuksen. Tämä käytäntö on ymmärtääkseni aika ajoin vielä käytössä Abu Dhabissa.

ONKO SE SIIS HULLUN HOMMAA VAI JÄRKEVÄ JUTTU?

Itse inhosin Dubaissa ajamista, koska jouduin aina ajeleen ruuhka-aikoina. Yleensä 200 metrin päässä kotoa, olin jo joutunut tööttäämään kolme kertaa kiilaajien ja puhelimen näprääjien takia. Kerran töistä tullessa pikkubussi täynnä pakistanilaisia työmiehiä täräyttivät auton perään. Poliisin tuloon kesti kolme tuntia ja poliisille soittaessa he ilmoittivat tulevansa “in’shallah” eli jos luoja suo. Suomalaiselle vaihtoehtoja on yleensä kaksi a) Tulen tai b) En tule. Kolmatta vaihtoehtoa ei tunneta.

Lomalla ollessa otsassa ei ollut tappia ihan koko aikaa ja mietittiinkin jo, onko liikenne rauhoittunut. Veikkaan, että suurin syy oli ruuhka-aikojen ulkopuolella ajamisessa. Dubaissa autonvuokraus kannattaa siitä syystä, että välimatkat ovat pitkiä. Taksit ovat toki halpoja ja metro näppärä, jos asuu metrolinjojen varrella, mutta metro ei ihan joka paikkaan vie (mm. Dubain Legoland). Lisäksi esimerkiksi Abu Dhabin päiväreissu onnistuu vuokra-autolla omalla aikataululla.

Jos olet hermoheikko liikenteessä tai verenpaine nousee herkästi, kannattaa jättää autonvuokraus väliin. Keskisormen näyttäminen liikenteessä voi johtaa kiven sisään.

UAEn Government sivustolta löydät tietoa uudesta tieliikennelaista, joka tuli voimaan 2017.

(Meille ei ikinä selvinnyt mikä kuvan 3 kaverin “deskjob” oikein oli..)

8 responses to “Autonvuokraus Dubaissa – hullun hommaa vai järkipäätös?”

  1. Loistokirjoitus, allekirjoitan joka sanan! ? ? Oma juttunsa on sitten vielä se, että pitää kotimaahan palatessa muistaa siirtää ajomoodi toiselle kanavalle. Huomasin, että kiukkuinen kaista-ajo ja tööttäily jää helposti ‘päälle’. ????

    Like

    1. ? Mies täällä nyökytteli ja nauroi, kun luin hänelle kommentin. Kaasujalkaa ja valojen vilkuttelua on pitänyt höllätä, mutta joskus se vaan unohtuu.

      Like

  2. Ei kyllä tullut mieleenkään Dubaissa vuokrata autoa, kun katsoi liikennemeininkiä ympärillä. Tämä kirjoitus vahvisti oman fiiliksen. Mutta tokihan oma auto helpottaa ja nopeuttaa siirtymiä. Jos ei aja ruuhka-aikaan. Ruuhka oli kyllä ihan käsittämätön Dubaista Ras Al Khaimaan. Minulle jäi muutenkin kyllä Arabiemiraateista sellainen fiilis, että joka paikassa oli ruuhkaa ja odottamista ja matkaseurana ollut 7-vuotiskin muistelee matkaa, että paljon odoteltiin, mutta hän oli reipas. Silti kyllä tykkäsin.

    Like

    1. Tuo jatkuva ruuhkissa seisominen oli kyllä puuduttavaa ja ex tempore ei oikein voinut ruuhka-aikoina lähteä mihinkään. Voin vaan kuvitella, että lomalla on vielä isompi harmi istua ruuhkissa ja tuhlata ihania aurinkopäiviä auton sisällä.

      Like

  3. Matti Meikäläinen Avatar
    Matti Meikäläinen

    No minusta on kyllä yliampuvaa pelotella noin Dubain liikenteestä. Olemme perheeni kanssa käyneet lomailemassa siellä 3 kertaa ja joka kerta on ollut auto vuokrattuna koko loman ajaksi. Liikenne on minusta paljon helpompi kuin Etelä-Euroopan kaupungit, tai paljon helpompi kun New York, Miami jne.. Auto on Dubaissa minusta miltei ehdoton, suht helppo on siirtyä paikasta toiseen ja se tuo liikkumiseen ja olemiseen huomattavaa vapautta sillä Dubain ostoskeskukset, rannat ja nähdävyydet ovat melko laajalla alueella. Lisäksi on helppo lähteä vaikka Abu Dhabiin katsomaan suurta moskeijaa tai sitten Ferrari-maailman huvi- ja vesipuistoon – se on vain reilun tunnin ajomatkan päässä riippuen missäpäin Dubaita majailee. Ja tie sinne on normaalia moottoritietä. Dubaissa autonvuokrahinnat kansainvälisistä ketjuista on erittäin kohtuullisia, ja bensa halpaa kuten yllä mainittu. Toki navin kartta ei aina pidä paikkaansa ja bensa-aseman löytäminen etenkin lentokentälle palattaessa ei ole aina helppoa, mutta en ole kokenut näitä mitenkään poikkeavina asioina muistakaan suurkaupungeista. Suosittelen autonvuokrausta lämpimästi.

    Like

    1. destinationloma Avatar
      destinationloma

      Näin ne mielipiteet eroaa 😊 Me taas koemme etelä-Euroopassa ja Jenkeissä ajamisen huomattavasti Dubaita miellyttävämpänä. Tosin meillä Dubain liikenneantipatiat kumpuaa kolmen asuinvuoden ajoilta, jolloin jouduimme ajamaan päivittäin juurikin ruuhka-aikoina. Toinen joutui lisäksi suhaamaan Abu Dhabiin töihin, joten tuo tiepätkä kaikkineen puolineen tuli tutuksi. Turistina pystyy toki helpommin suunnittelemaan myös noita ajoja ja aikatauluja, mikä voi tehdä ajamisesta miellyttävää. Dubain liikenne on paikallisille ihan yleinen hupiaihe, joten juttua kannattaa lukea myös huumorilasit päällä.

      Like

  4. […] Destination loma, 2018: Autonvuokraus Dubaissa – hullun hommaa vai järkipäätös? […]

    Like

  5. […] Autonvuokraus Dubaissa – hullun hommaa vai järkipäätös? […]

    Like

Leave a comment

Trending