Högbon ruukkihotelli on juuri sellainen helmi, joka löytyy, kun hotelliin menee vähän sattumalta. Normaaliolosuhteissa emme varmaankaan olisi päätyneet viettämään ystävänpäiväviikonloppua ruotsalaiseen “korpeen” Gävlen kupeeseen Högbon ruukkikylään. Onneksi syy matkustaa Högbohon oli rakkaus, nimittäin häät.

Varasin Högbon Brugshotellin samantien, kun hääkutsu kolahti postista. Yöhinta oli n.150€ aamiaisella. Lensimme Norwegianilla Arlandan lentokentälle. Menopaluu maksoi 69€, mikä on lentolipulle aika käypä hinta. Olin varannut meille Hertzin kautta Volvon S40n kahdeksi vuorokaudeksi, sillä Högbo sijaitsee pari tuntia Tukholmasta pohjoiseen eikä meillä ollut aikaa suhata julkisilla paikalle. S40 upgradattiin Hertzin toimesta ruotsalaisten kansallisautoon eli V70 mukavuuksilla (löytyi ratinlämmittimet jne). 45€ vuorokausihinta tuntui hyvälle sijoitukselle.

Huone

Huoneen avain ojenettiin check in tiskiltä melkein ennen nimeni mainitsemista. Olimme varanneet twin roomin mikä tässä tapauksessa tarkoitti huonetta yhdessä päärakennuksen vieressä olevista punaisista mökeistä. Huone oli sisustukseltaan riisuttu. Huoneessa ei periaatteessa ollut mitään ylimääräistä. Sänky oli ok ja petivaatteet hyvää laatua. Minibaaria kaipailin.

Kylppärin lattia oli ihan selvästi vaihdettu lähiaikoina, mutta seinille oli jätetty 80-luvun versiot laatoista. Joku sisustusarkkitehti olisi varmaan saanut hepulin. Kylppärissä oli pirteänväriset Högbon omat shampoot, rasvat ja isona plussana topsypuikot ja vanulaput. Mutta ne pyyhkeet. En tiennyt yhtä pieniä “isoja” pyyhkeitä olevan olemassakaan. Sain juuri ja juuri peitettyä kriittiset paikat pyyhkeellä.

Högbo huoneHotellialue

Högbon hotelli on rakennettu vanhan ruukin alueelle. Hotellin sisustuksessa on kunnioitettu vanhaa ruukin tarinaa, vaikka sisustus onkin trendikäs ja boutiquemainen. Huomasi olevansa pohjoismaissa, sillä asiakkaisiin luotettiin. Sisäänkirjautuessa avain oli tiskillä ennenkuin olin kerennyt lausua koko nimeäni, kylpylässä ei kysytty huoneen numeroa, ojennettiin vaan pyyhkeet ja aamiaisella ei kukaan kysynyt oltiinko edes hotellin asukkaita. No ehkä tuonne korpeen ei ihan jokainen eksy.

Hotellialueella olisi ollut tekemistä vaikka kuinka, jos vaan aikaa olisi ollut enemmän. Vieressä oli hevostallit ja vähän matkan päässä tarjottiin hevosvaelluksia. Hotellin vierestä lähti suosittu murtsikkareitti, jonka parkkipaikka oli täynnä aktiivisten hiihtäjien Volvoja. Kesällä alueelta löytyy kaikkea kanoottireissuista maastopyöräreitteihin ja lapsille kotieläintarha.Högbo bruk Högbo bruk 4 Aikapulasta johtuen jouduimme tyytymään pikaiseen nautiskeluun hotellin kylpyläalueella. Kylpylästä löytyi saunat pesutiloineen, yksi uima-allas, poreallas ja höyrysauna. Kylpyläalue oli hämyinen ja rauhoittava, mutta naisten saunan lauteet olivat tulikuumat ja kirjaimellisesti poltin persukseni siinä. En voi käsittää mistä puumateriaalista ne oli rakennettu. Hoitoja emme kerenneet testaamaan, mutta hinnat olivat pikasilmäyksellä normaaleja dayspahintoja.

Parasta tässä hotellissa oli kuitenkin aamupala. Lähes täydellinen. Erikoiskahvin, kun olisin vielä saanut, voi olla, että olisin jäänyt asumaan aamiaishuoneeseen. Aamupalalla oli tarjolla maistuvaa lähiruokaa. Pöydillä oli useaa sorttia tuoreita leipiä, vohvelit sai paistaa itse, löytyi minun lempiherkkuja eli marinoituja herkkusieniä, useaa sorttia jugurtteja, smoothieta ja kone, jolla sai puristaa tuoretta appelsiinimehua.

Häät pidettiin ruukin alueella olevassa Nya Herrgårdenissa, vanhassa, upeassa kartanossa. Itse hotellin ravintolapalvelut jäivät testaamatta, mutta menu näytti houkuttelevalle. Koska Tukholmasta ajoi niin näppärästi Högbohon, voisin kuvitella meneväni sinne uudestaankin. Kuulin huhuja, että paikka on vielä upeampi kesällä. Tällä hetkellä unelmoin jo islanninhevosvaelluksesta, sekä hotellialueella olevan Björk and Berries kaupan läpikotaisesta tutkimisesta. Nyt mieltä lämmittää kaupasta ostettu kynttilä.Högbo spa Högbo bruk 2 Högbo hepat

Leave a comment

Trending