Joskus hotellin kanssa vaan natsaa, vaikka kyseessä ei olisikaan 5 tähden luksusresortti. Varsinkin kaksistaan matkatessa pyrimme välttämään isompia hotelliketjuja ja löytämään sen pienen boutiquehelmen kohteesta. Vielä parempi, jos tästä helmestä ei tarvitse maksaa maltaita. Ohessa kolme positiivisella tavalla mieleen jäänyttä, alle satasella saatua hotellilöytöä Bergamosta Hong Kongiin.

LA CORTE DEI CAPUCCINI, BERGAMO ITALIA

Olimme ohikulkumatkalla Bergamossa, josta piti jatkaa matkaa aikaisin aamulla kohti Itävaltaa. Ihana Lauran ja Lucan vetämä pieni bed and breakfast paikka valikoitui ison keittiöllisen huoneiston ansiosta. Kaksikerroksinen huoneisto oli juuri remontoitu viihtyisäksi ja veti vertoja monelle hienommalle hotellille. Kokemuksen kruunasi omistajien ystävälliset lapset, jotka juoksentelivat iloisesti sisäpihalla ja aamulla huoneeseen kiikutetut tuoreet croissantit. Hintaa huoneelle kertyi 85€ parkkipaikan kanssa (ilman parkkipaikkaa hinta olisi ollut 75€). Emme meinanneet malttaa lähteä pois Bergamosta ja tästä majapaikasta. Olemmekin aikoneet palata tänne vielä takaisin.

ANANTARA SATHORN, BANGKOK THAIMAA

Tämä hotelli ei ole boutique ja kuuluu itse asiassa isoon hotelliketjuun, mutta meidän ollessa täällä, tunnelma oli rauhallisen seesteinen ja nimikin oli vielä tuolloin Sathorn Heritage. Hintaa yhden makkarin huoneistolle aamiaisella kertyi tuolloin 65€ yöltä. Nykyisin hotelli on Anantara ketjun omistuksessa, mutta hinnat ovat pysyneet kohtuullisena. Siistien huoneistojen lisäksi hotellista löytyi rauhallinen baari, hyvä kuntosali ja viihtyisä allas-alue. Anantara Sathorn sijaitsee hieman vilkkaimman Sathorn/Silom turistialueen ulkopuolella. Löysimme läheltä hyviä paikallisia ravintoloita, joihin ei olisi muuten tullut eksyttyä.

HOTEL JEN, HONG KONG

Hotelli oli niin uusi meidän vieraillessa Hong Kongissa, että taksikuski joutui soittamaan hotellille ja pyytämään ajo-ohjeita. Hong Kongin Western Districtillä sijaitsevan hotellin huoneesta oli huikea näkymä Victorian sataman yli merelle. Hotelli on sittemmin siirtynyt Shangri La:n omistukseen, joten hinnatkin ovat meidän ajoista nousseet. Huoneelle tuli tuolloin hintaa 68 euroa aamiaisella ja klubieduilla, mutta hotelli irtoaa vielä alle sadalla eurolla ainakin hotellivertailusaittien mukaan (ei pahimpana sesonkina tosin). Jen hotellit ovat näköjään Shangri La:n uusin konsepti, enkä ihmettele, vakuuttihan se meidätkin.

Huoneesta jäi mieleen erityisesti ihana daybed, josta oli mukava ihastella näkymiä. Klubitilassa oli sujuva juomatarjoilu ja muistan vieläkin ne herkulliset friteeratut katkarapusetit, joita taisi tulla hamstrattua aika monta. Kattoterassilta löytyi lisäksi uima-allas ja kuntosali.  Trendikäs hotelli, jossa oli siistin huoneen lisäksi hyvät klubitarjonnat.

2 responses to “TOP3 alle 100€ hotellilöydöt maailmalla”

  1. Oo, etenkin Thaimaan hotelli näyttää ja kuulostaa löydöltä. Laitetaan korvan taakse. 🙂

    Like

    1. destinationloma Avatar
      destinationloma

      Bangkokin laajempi hotellikooste on tulossa piakkoin, kunhan vaan saan itseäni niskasta kiinni ja kynän käteen ?

      Like

Leave a comment

Trending