Maailma on täynnä hienoja rakennuksia, joista monissa olen käynyt vain mielikuvitusmatkoilla. Katselin vanhoja valokuvia ja totesin, että tämä paikka veti kyllä niin hiljaiseksi, että ansaitsee ihan oman postauksensa. Kyseessä on Abu Dhabissa sijaitseva Sheikh Zayed Grand Mosque. Arkkitehtuurisesti massiivisen upea moskeija on onneksi avoinna myös naisille ja ei-muslimeille.
Oheiset käytös- ja pukeutumissäännöt tulee pitää mielessä jo ennen reissua:
- Naisten vaatetuksen tulisi peittää abouttirallaa kaiken eli ei hameita, jotka paljastaa sääret, lyhythihaisia puseroita eikä myöskään liian tiukkoja vaatteita, vaikka peittäisivätkin jalat ja kädet.
- Pää tulee peittää huivilla. Moskeijassa on tarjolla abaya tai huivi lainaan, jos omat jäi kotiin. Itse suuntasin lainavarastoille ihan vaan mielenkiinnosta. Jätin muistaakseni ajokortin pantiksi.
- Pukeutumiskoodi koskee myös miehiä eli ei shortseja eikä ”vaimonhakkaaja/unoturhapuropaitoja”
- Moskeijan sivuilta löytää demonstroivat kuvat, jos pukeutuminen mietityttää.
- Sulje/vaimenna kännykkä.
- Ei ruokaa eikä juomaa sisälle.
- Jätä kailottaminen muualle eli ihaile hiljaa.
- Jos tekee mieli osoittaa aviomiehelle/vaimolle yhtäkkisesti kiintymystä niin “get a room” pätee täällä ihan kirjaimellisesti. Moskeijassa halailut ja suukottelut on ymmärrettävästi kielletty.
Itse teimme reissun Abu Dhabiin päiväreissuna Dubaista omalla autolla ja olimme liikenteessä aikana, jolloin turistibusseja ei näkynyt monta. Tietoa arkkitehtuurista ja muista yksityiskohdista, löytyy hyvin heidän omilta sivuiltaan. Huomasin myös, että nykyään heidän sivuiltaan voi varata itselleen ohjatun kierroksen (en muista nähneeni aiemmin tätä mahdollisuutta).
Ohjatulla kierroksella moskeijasta saa kuulla varmasti paljon tärkeää tietoa, mutta kannattaa tutkailla mokeijaa myös omassa hiljaisuudessa. Itselleni suurimpia ihmetyksen aiheita olivat maailman suurin käsinkudottu matto, ne valtavat kristallikruunut ja upea marmori. Jos olette siellä suunnalla reissulla, älkää jättäkö tätä kohdetta välistä.
Leave a comment