Ajattelin vielä koota lyhyesti ajatuksia meidän kokemuksesta Prahasta. Mitkä asiat jäivät mieleen, positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.

Alunperinhän meidän piti lentää Pristiinaan jo alkusyksystä, eikä suinkaan Prahaan. Hotellikin oli varattu valmiiksi, mutta emme saaneet pomppujen kautta meneviä lentoaikatauluja järkeviksi sitten millään. Toisaalta hyvä, sillä loppusyksystä Norwegian ilmoitti aloittavansa suorat lennot Pristiinaan tänä keväänä. Ehkä pääsemme siis sinne ilman pomppuja joku toinen kerta.

Praha valikoitui kohteeksi suorien, lyhyiden lentojen ja mielenkiintoisten nähtävyyksien takia. Eikä minua nyt hirveästi haitannut myöskään hyvä hotellitarjonta ilman budjetin jäätävää paukkumista.

TURISMI

Turismi tuo tuloja, mutta turistien määrä Prahan nähtävyyksien lähellä meni jo yli oman ymmärrykseni. En muista törmänneeni missään muualla yhtä suuriin massoihin ja jatkuviin sellaisiin. Oli ihan sama mihin aikaan yritit esimerkiksi Kaarlen sillalle, oli populaa massoittain. Vain todella aikaisten aamulla ja hyvin myöhään illalla saattoi välttää pahimman ruuhkan, mutta yksin ei päässyt silloinkaan kuvailemaan.

Olimme tosiaan liikkeellä marraskuussa ja keskellä viikkoa, mikä yleensä suuremmissa kaupungeissa tarkoittaa suht rauhallista kuljailua nähtävyyksiä katsellen. Prahassa näin ei ollut. Voin vaan kauhulla kuvitella ihmismassaa kesäisin. Harmi, sillä kaupunki on varmaan upea vehreässä kesämaisemassa.

Praha 57

DHOULA JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖ

Onneksi Prahan keskustasta löytyy myös niitä vähemmän ruuhkaisia alueita. Hotellimme välittömässä läheisyydessä ollut Dhoula katu oli täynnä mitä herkullisimman näköisiä ravintoloita ja lähes täysin tyhjä turisteista. Ravintoloihin oli helppo saada varauksia ja kertaakaan ei tarvinnut pettyä ruoan suhteen. Prahan vanhan kaupungin hiljaisemmilta kujilta löytyi paljon trendikkäitä, edullisia kuppiloita. Monta houkuttelevan näköistä paikkaa jäi testaamatta. Prahan löydöt postauksesta löytyy muutama paikka, joita testasimme ja totesimme hyviksi.

Praha 55

KOMPAKTIUS

Asuimme vanhan kaupungin nurkilla ja lähes joka paikkaan oli näppärä kävelymatka. Tunnetuimmat nähtävyydet olivat lähellä, samoin ravintolat, kaupat, Parizska katu ja Palladium ostoskeskus. Koska Prahassa on paljon tekemistä ja näkemistä, lyhyellä kolmen yön reissulla ei mielellään tuhlaisi turhaan aikaa liikkumisiin ja ruuhkissa seisomisiin. Askelmittari näytti parhaimmillaan lähes 22 tuhatta askelta.

Praha 56

HANAVESI JA HINTATASO

Hanavesi Prahassa on juomakelpoista ja hyvää. Asia, jota etenkin suomalainen osaa arvostaa. Hotellihuoneeseen ei tarvinnut turhaan roudata vesipulloja. Toinen positiivinen seikka oli edullinen hintataso. Hotellit olivat suht edullisia, samoin ravintolat. Praha on siis hyvä kohde myös pienemmällä budjetilla. Lisäksi osasta nähtävyyksistä voi nautiskella ilman pennin hyrrää.

MITÄ JÄI VIELÄ TEKEMÄTTÄ?

Pari juttua jäi tekemättä. KGB museo olisi ollut kiinnostava nähdä. Samoin lyhyt, tunnin konsertti kirkossa. Sekä kirkkoja, että konsertteja löytyy melkein jokaisen kadun kulmasta. Yhden katsomamme konsertin hinta oli 16€ per henkilö. Valitettavasti jalat olivat niin muussina kävelemisestä, että kaaduimme nähtävyyskierroksen jälkeen hotellin muhkealle sängylle hengähtämään ja konsertti jäi välistä.

 

4 responses to “Mietteitä Prahasta”

  1. Kiitos näkökulmista! Prahaan tekisi mieli, millekäs muulle kuin jazz- ja olutmatkalle. Matkailijamäärävaroituksia olen nähnyt muissakin blogeissa; aika jännä, että populaa riittää ympäri vuoden.

    Like

    1. Tuo turistien määrä oli kyllä yllätys, mutta onneksi niitä hiljaisia sopukoita ei ollut vaikea löytää. Suosittelen lämpimästi lyhyelle viikonloppureissulle ?

      Like

  2. Siis apua, en kestä tätä Prahaa. Mulle on kohta muodostunut iso pakkomielle tästä kaupungista ja tämäkään postaus ei auttanut lieventämään matkakuumetta, kasvattamaan vain! 😀

    Like

    1. Hyvä juttu, sittenhän postaus onnistui hyvin ? Me kyllä viihdyttiin ja uskoisin, että varmasti joskus palataan katsomaan tuo KGB museo ja kirkkokonsertti. Isona plussana on juurikin tuo lentojen hyvä saatavuus ja hinta. Itselläni jäi myös houkutus testata Small Luxury Hotels ketjun Boho hotelli, jota on kovasti kehuttu. Ihan selkeästi kehittelen jo (teko)syitä palata.

      Like

Leave a comment

Trending