Thanos hotellit ovat roikkuneet hotellilistallani yhtä kauan kuin Annabellen ja Almyran kuvat ovat koristaneet Conde Nast Travellerin sivuja. Valinta kohdistui Almyraan, silllä se on kolmesta Thanos hotellista lapsiystävällisin ja sijaitsee hyvällä paikalla Pafoksen keskustassa. Kyseessä on vanha, jo 70-luvulla rakennettu hotelli, joka aikaisemmin kulki nimellä Pafos Beach Hotel. Hotelli on kuin sisustuslehden sivuilta, eikä ole ihme, että se kuuluu myös Design Hotels ketjuun.

Uusi 73

ALMYRAN HUONEET

Olimme varanneet kaksi inland view huonetta, joista oli näkymä puutarhaan ja kaupunkiin. Huoneet on remontoitu raikkaiksi, mutta eivät ole tasoltaan ihan muun hotellin tasoa. Huoneessa ei ollut parveketta, mutta liukuvat ovet/ikkunat mahdollistivat sen, että periaatteessa huoneeseen sai ranskalaisparveketyylisen ratkaisun.

Jos oma kassavirta antaa periksi, suosittelen varaamaan Kyma sviitin, jossa on enemmän tilaa, oma piha ja upea merinäkymä. Puutarhaan avautuva terassillinen huone sen sijaan näytti pimeältä. Terassilla oli vierekkäin myös naapurihuoneiston tuolit, joten olin ihan tyytyväinen, ettemme varanneet kyseistä huonetyyppiä.

ALMYRA1

AL00512 - Almyra Kyma SuiteUusi 71

VATSAN TÄYTETTÄ

Meidän hintaan kuului puolihoito, mikä oli hyvä valinta. Aamiaisella oli kaikkea mitä tarvitsimme ja illallisen ruoat vaihtuivat päivittäin. Illallisella oli tarjolla paljon paikallisia ruokia ja turhat ranskalaiset ja pizzat oli jätetty lasten buffetiin. Pääravintolassa oli kaunis terassialue, missä söimme sekä aamiaisen, että illallisen päivittäin. Viinilista oli sen verran mielenkiintoinen, että valitsimme viinitilavierailun sen perusteella. Tarjoilivat tunsivat viinilistan ja heiltä sai hyvät suositukset. Tästä buffet-illallisesta ei tullut ruotsinlaivameininki mieleen, eikä myöskään tyypillinen kolmen tähden turistihotelliravintola, jossa viini tarjoillaan taskulämpimänä.

Notios ravintolan parhaista sohvallisista loosseista oli kova kisa lounasaikaan, eikä niitä olisi halunnut luovuttaa seuraavalle. Notioksessa oli hidas palvelu, mutta heidän pitahampurilainen oli sen verran herkullinen, että hitaan palvelun kesti just ja just.

Meidän suosikkiravintola oli kuitenkin rantapromenadilla sijainnut Ouzeri, jossa oli maukas ruoka ja järkevät hinnat. Meidän lounasaikaan ravintolassa oli usein livemusiikkia. Halloumisalaatti maistui meren rannalla, sinisten ikkuinoiden vierellä jotenkin makoisammalta. Hotellin spa-alueella olisi ollut myös yksi ravintola, joka jäi meillä testaamatta, sillä spa-alue oli lapsivapaata aluetta.

Notios

Uusi 57Uusi 56 Uusi 55

HOTELLIALUE

Heinä-elokuussa hotellissa oli paljon lapsiperheitä. Ja kun sanon paljon, tarkoitan oikeasti paljon. Hotellin pääallas oli periaatteessa lastenallas, joten me aikuiset kävelimme yleensä pulahdukselle, joko mereen tai hotellin spa-allasalueelle, jonne lapset eivät päässeet.

Hotellin jalkapallokenttä sekä lasten puisto olivat päivittäisessä käytössä meillä uinnin lomassa. Emme testanneet hotellin kylpylähoitoja, mutta kävimme salilla pariin otteeseen. Kuntosali oli pieni, mutta hyvin siellä pystyi pienen kuntopiirin vetämään. Tenniskenttä jäi testaamatta. Hotellista löytyi myös tyylikäs vaateputiikki, jossa oli merkkejä Jimmy Choosta Pradaan.

Spa pool SaliRantaimageUusi 59

Almyra oli restauroitu meidän silmää miellyttäväksi. Siinä oli boutique hotellin tuntu, mutta silti jotain perinteistä kyproslaista. Alueen puutarhassa tuoksui ihanalle ja pienet lyhdyt toivat sinne tunnelmaa pimeällä. Palvelu oli ensiluokkaista sekä respassa, että ravintoloissa (mitä nyt Notioksessa palvelun hitaus vähän haittasi). Thanos-hotelli ei pettänyt ja testaisin mielelläni myös heidän kaksi muuta Kyproksen hotellia.

Ohessa vielä plussat ja miinukset koottuna:

+ Upea design, silmä lepää

+ Ravintolat hyvätasoisia, maukasta ruokaa ja hyvä viinilista

+ Lapsiystävällinen (lapsille löytyy paljon tekemistä)

+ Erinomainen palvelu sekä ennen reissua, että reissun aikana

–  Heinä/elokuussa paljon lapsiperheitä (pääaltaalla ei mahdu uimaan kunnolla)

– Notios ravintolan palvelu ei päässyt muun hotellin tasolle

*Kuvat huoneista, Kyman rooftopista, kuntosalista sekä spa-altaasta saatu käyttöön Thanos hotelleilta.

2 responses to “Almyra – Pafos, Kypros”

  1. Viihtyisän oloinen hotelli! 🙂 Itse tosin suosisin tässä elämänvaiheessa varmaan lapsivapaita vaihtoehtoja. 😀

    Like

    1. destinationloma Avatar
      destinationloma

      Hei Meri! Hotelli oli todellakin viihtyisä. Itse asiassa brittiläinen ystäväpariskuntani, joka suosii lapsivapaita hotelleja olivat olleet hotellissa vähän aikaisemmin. He kertoivat viettäneensä paljon aikaa juurikin spa-altaalla ja lounastaneet alueen ravintolassa, jotka olivat täysin lapsivapaata aluetta. Saivat tarvitsemansa rauhan ja kehuivat hotellia myös pariskunnille sopivaksi ?

      Like

Leave a comment

Trending