TSANGARIDES WINERY

Lonely Planet tarjosi useampaan viinireittiä, joista valitsimme Pafokselta näppärän ajomatkan päässä olevan. Meitä kiinnosti etenkin Tsangarides Winery, jonka viinejä olimme jo kerenneet maistella useampaa sorttia hotellin ravintolan viinilistalta. Tsangarides Winery oli viimeinen kohde Lonely Planetin reitillä, mutta koska se kiinnosti meitä eniten, päätimme totetuttaa reitin päinvastaisessa järjestyksessä kuin ehdotettiin.

Hyppäsimme koko poppoo naarmuiseen Kia Sorrentoon ja lähdimme ajamaan aamulla kohti Lemonan kylää ja Tsangarideksen viinitilaa. Lemonan sympaattinen kylä löytyi helposti, samoin Tsangarideksen tila. Olimme ensimmäisenä paikalla ja taisimme herättää toisen omistajista, Angeloksen aamu-unilta. Olin kysellyt jo etukäteen mahdollisuudesta pieneen vierailuun tilalla ja saanut ystävällisen myönteisen vastauksen. Muita ei vielä tähän mennessä ollut ilmaantunut, joten saimme privaattikierroksen heidän tilallaan.

Angelos kertoi viinitilan historiasta ja siitä, kuinka hänen isoisänsä pystyi yhdeltä näkemältä (rypäleiden määrästä) arvioida tulevan sadon hämmästyttävällä tarkkuudella. Angelos kertoi myös xinisteri-rypäleen historiasta ja siitä, kuinka uusi tekniikka toi tämän rypälelajin ihan uuteen eloon.

Kierroksen jälkeen istahdimme terassille maistelemaan useaa eri sorttia viinejä, juustojen ja suolakeksien kanssa. Voi kunpa olisi ollut vielä tilaa matkalaukuissa. Olisin täyttänyt sen heidän kuivalla xinisteri valkoviinillään. Tällä kertaa jouduimme tyytymään vain viiteen pulloon per pariskunta. Mukaan lähti xinisterin lisäksi shirazin ja maratheftikon punaista rosé sekoitusta.

Viinitilan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa suunnitellulla reitillä. Ajoimme läpi 1969 maanjäristyksessä tuhoutuneen, hylätyn kylän. Kylään on jäänyt asumaan vain muutama henkilö ja kulkukissat.

imageViiniViinitila 1Viinitila 2Uusi 69K41K40

CHRYSOROYIATISSAN LUOSTARI

Toinen mielenkiinnon kohde oli lähellä Panagian kylää sijaitseva Chrysoroyiatissa luostari. Luostarin perusti munkki Ignatios löydettyään Neitsyt Marian ikonin Moulian alueelta. Ikonin huhutaan olevan itse evankelista Luukkaan maalaama. Kauniiden ikonien ja maalauksien lisäksi mielenkiintoa herättää myös Neitsyt Mariaa esittävä patsas, joka on täyttä hopeaa.

Valitettavasti kirkossa ei saanut kuvata sisällä. Olisin ikuistanut vanhan kyproslaisen mustiin pukeutuneen rouvan, joka itki Neitsyt Marian edessä sydäntä särkevästi. Toivottavasti hän sai lohdutusta suruunsa.

Uusi 61DSC_0317DSC_0321imageLuostarin yhteydessä on pieni ravintola ja terassi, josta on kauniit näkymät laaksoon. Söimme todella köpösen kreikkalaisen salaatin ravintolassa. Maisemista maksoi mielellään, vaikka salaatti ei maistunutkaan.

Matkan varrella olisi ollut myös muita viinitiloja, mutta emme pysähtyneet niissä. Kolioksen viinitila sekä Aphrodite’s Rock Brewery olisivat kiinnostaneet, mutteivät valitettavasti mahtuneet enää päivän ohjelmaan. Onneksi Tsangarideksen viinitilavierailu oli sen verran onnistunut, ettei muiden tilojen ohittaminen harmittanut niin paljoa.

Vuoristoalueelle ja ylemmille maille eksyminen aukaisee ihan erilaisen Kyproksen. Kyproksesta jäi vielä paljon näkemättä ja listalle tuli paljon uusia paikkoja, joita haluaisi nähdä. Yksi näistä olisi se Troodos vaellus, joka jäi heinäkuun kuumuudessa kokematta, sekä vuoristokylien kierros yöpyen pienissä majapaikoissa. Ehkä ensi kerralla.

Leave a comment

Trending