Edellisestä visiitistä Rodoksen perhoslaaksoon ehti kulua 28 vuotta. Silloin olimme Aurinkomatkojen legendaarisella saarikierroksella hikisessä bussissa. Nyt hurautimme sinne skootterilla hiukset hulmuten (tai no, kypärä taisi pitää suurimman osan hiuksista paikoillaan). Rodoksen kaupungista on matkaa perhoslaaksoon 25 kilometriä. Viime kerralla perhoset olivat karanneet, eikä laaksosta jäänyt hirveästi muistikuvia. Nyt oli onneksi toisin.
Ajoimme laaksoon iltapäivällä kolmen pintaan. Koska oli sunnuntai ja siellä ei näkynyt yhtään autoja tai busseja, luulimme paikan olevan kiinni. Auki se oli, mutta meidän lisäksi siellä ei montaa muuta kulkijaa ollut. Kesäkuun puolivälin jälkeen Panaxia Quadripunctaria perhoset olivat mukavasti asettuneet laaksoon ja niitä riitti, kun ymmärsi etsiä oikeista paikoista. Olisin voinut tulla patikoimaan laaksoon ihan ilman niitä perhosiakin.
Laakson luonto oli upea, paljon lammikoita, vesiputouksia ja puisia siltoja. Kulkureitit oli rakennettu luontoa mukaillen. Perhoslaakso on jaettu kahteen eri osioon. Me kipusimme molemmat ylös ja jatkoimme vielä ylhäällä sijaitsevalle Kalopetran luostarille, joka on rakennettu jo vuonna 1782. Luostaria meille esitteli ystävällinen Apostolis.
Ohessa pari perusvinkkiä, jos vierailet laaksossa:
– Ota mukaan paljon juotavaa. Meillä meni koko reissussa yli kaksi tuntia, mikä oli suurimmaksi osin kapuamista ylös.
– Muista hyvät kävely/lenkkikengät. Itselläni oli onneksi jalassa lenkkarit, mutta näin muutaman henkilön jotka kärvistelivät varvastossuilla liukkaiden kivien päällä.
– Älä mölyä. Laakso on perhosten rauhoittumispaikka ja ne häiriintyvät kovista äänistä ja liikkeistä. Joku tollo siellä meidänkin aikana heitteli kiviä ja puupalikoita, että sai perhoset liikkeelle. Grrr…
– Pääsymaksu oli vuonna 2016 5€. Jos perhosia ei ole, pääsymaksu on yleensä halvempi.
– Alueella on kaksi kahvilaa. Kävimme ylemmällä reitillä olevassa ja leppuutimme jalkoja. Positiivista oli se, että vesipullosta ei tarvinnut maksaa riistohintaa.
Paluumatkalla bongasimme pienen paikallisen viinitilan, Anastasia Triantafylloun jossa oli myytävänä myös muita herkkuja. Viinit olivat lähes poikkeuksetta liian makeita meidän makuun, mutta ostimme yhden pullon kuivaa valkkaria ja purkin oliivitahnaa. Anastasia perusti tilan 1995 ja se muutti nykyiselle paikalleen vuonna 2002. Hän valmistaa usean eri viinin lisäksi muun muassa oliiviöljyä. Suosittelen tutustumaan.
Destination LOMA 
Leave a comment