Yksi kuukauden kohokohdista eli matkalehti Mondo tipahti eilen postiluukusta. Pienessä jutussa kerrottiin neljästä maailman instatuimmasta hotellista vuonna 2016. Hotelli-intoilijana, minun piti tietty lähteä pläräämään näitä hotelleja ja löysinkin listan kymmenestä instatuimmasta hotellista.

Itse sain rastittua 7/ 10 näistä hotelleista. Yhdessä on tullut asuttua ja muissa käytyä muuten vaan ihmettelemässä.

1. MGM Las Vegas
Kuvamateriaali tästä hotellista taitaa olla paperimuodossa, jossain laatikon sopukoissa, sillä MGM Grandissa kävin ensimmäisellä Las Vegas keikalla jo vuonna 2000. Kävimme katsomassa täällä jonkun shown ja muistiin on jäänyt hotellin massiivinen koko.

2. W Times Square, New York
Siirtyminen Mäntyharjun mökkisaunasta suoraan Times Squaren sykkeeseen pisti pään pyörälle. Asuimme kolme yötä W Times Square hotellissa. Hotelli oli juuri niin trendikäs, kuin se instassa näyttääkin. Nyt en enää valitsisi hotellia noin keskeiseltä paikalta, mutta silloin se oli hyvä tukikohta. Asuimme samalla reissulla toisessakin W hotellissa, San Diegossa. Ei niin yllättäen, tunnelma San Diegon W:ssä oli hieman seesteisempi.

4. Atlantis, Dubai
Burj Khalifan ja Burj Al Arabin lisäksi varmasti yksi Dubain kuvatuimmista kohteista. Emme ole asuneet Atlantiksessa (vielä..), mutta käyneet siellä usein sekä syömässä, vesipuistossa, Nasimi Beach Clubilla että Sandancessa.

5. Caesars Palace, Las Vegas
Caesars Palace voisi kuulua Las Vegasin semiretro kategoriaan, sen verran vanha hotelli on kyseessä. Caesars Palacesta löysimme Peter Lik gallerian, jossa tuli vietettyä tovi, jos toinenkin. Muistan jutelleemme gallerian vetäjän kanssa, joka oli ihastunut Helsinkiin risteilylmatkallaan. Gallerian kuvataulut jäivät kylläkin paikoilleen, sillä 20 tuhatta dollaria kuvasta ylitti “hieman” meidän budjetin.

6. Paris, Las Vegas
Paris hotellin feikki Eiffel väritti aika montaa Las Vegasissa napattua kuvaa. Taisin myös sujauttaa täällä pari kolikkoa yksikätiseen. Ei tullut meistä miljonäärejä.

8. Wynn, Las Vegas
Wynn sijaitsi ihan Venetian hotellin vieressä (jossa asuimme Las Vegasin toisella reissulla), joten siellä tuli piipahdettua useaankin otteeseen, lähinnä tosin vain kuolailemassa kalliita kauppoja.

10. Venetian, Macao
Mikä pettymys, varsinkin, jos olet vieraillut Las Vegasin vastaavassa hotellissa. Macaon Venetian hotellista muistikuvaksi jäi pienet kiinalaiset ketjupolttajamiehet. Siinä “oikeassa”, Las Vegasin versiossa asuimme jenkkireissulla viikon. Jos näistä kahdesta pitäisi valita, valitsisin ehdottomasti Las Vegasin (ylin Macaosta, alin Las Vegasista).

Instatuimpien hotellien listalla kolmantena oli Cosmopolitan hotelli Las Vegasissa, seitsemäntenä Fontainebleau Miamissa ja yhdeksäntenä Ushuaïa Ibizalla. Kymmenestä hotellista viisi sijaitsi Las Vegasissa. Aika bilepainotteisia hotelleja siis.

Leave a comment

Trending